sunnuntai 7. elokuuta 2016

Alku




Tämä on päiväkirjani matkasta kohti minimalistisempaa kotia, tukena KonMari-kirja. Luin kohukirjan, koska aiemmat yritykset pienentää kodin tavaramäärää eivät ole täysin onnistuneet. Olen jumittunut kierteeseen: tongin kaappeja, mätän tavaraa kirppiskasseihin, eteinen on täynnä kirppikselle meneviä säkkejä, joudun pummaamaan kyydin tai pyytämään noudon – ja karsimiskierros alkaa taas alusta.


En ole ostoholisti, mutta usein kirpputorilta "tulee napattua" jotain hauskaa mukaan. Hyvä esimerkki ovat nämä kannut. Isompaan törmäsin tallinnalaisessa romukaupassa. Ostin sen, koska luulin sitä tyylikkääksi nenäkannuksi. Minulla toki oli jo nenäkannu, mutta tyhmä muovinen. Kannun kärsä ei ollutkaan kaadin, vaan kahva. Tällaisesta kupista juodaan terveysvettä itäeurooppalaisissa kylpylöissä. Ostin vielä toisenkin, koska pitäähän, öh, kupilla olla kaapissa kaveri! Järjetöntä!

Olen halunnut lapsesta saakka elää ekologisesti. Siksi meillä ovat kaikki astiat eri paria, kattilat eivät mene kattilakaapissa sopuisasti toistensa sisään, aterimet ovat mikä mitäkin. Yhdessä vaiheessa esimerkiksi ihastuin lentoyhtiöiden aterimiin ja ostin niitä kirppikseltä aina kun hinta oli sopiva.

Luin jostain, että ihminen käyttää elämänsä ensimmäiset 40 vuotta haalien tavaraa, ja seuraavat 40 vuotta hankkiutuen tavarasta eroon. Pystyn samastumaan!

Facebookin Konmari-ryhmässä olen huomannut, että omien tavaroiden raakkaaminen metodin avulla on välillä emotionaalisestikin raskasta. Moni kertoo sairastuneensa flunssaan tai oksentaneensa päästessään eroon menneisyyden (kirjaimellisesta) painolastista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti